Laivasuunnittelun suunta kohti kestävyyttä – elinkaariarviointi kehityksen ytimessä

Merenkulkuun kohdistuvan sääntelyn kiristyessä ja vastuullisuuden vaatimusten kasvaessa laivasuunnitteluyhtiö Deltamarin auttaa alan kestävyyssiirtymässä integroimalla elinkaarilaskennan (LCA) osaksi suunnitteluprosessia. Deltamarin on globaali asiantuntija laivasuunnittelussa, offshore-tekniikassa ja rakentamisen tukipalveluissa. Sen kokonaisvaltainen lähestymistapa kattaa laivojen energiankulutuksen, materiaalivalinnat ja toimittajatiedot ja tarjoaa tietoon perustuvia ratkaisuja tulevaisuuden vaatimukset huomioiviin ympäristövastuullisempiin aluksiin. 

Kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO on ottanut merkittävän askeleen kohti sitovia määräyksiä kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi. Tavoitteena on nettonolla tai lähes nettonolla kasvihuonepäästöissä noin vuoteen 2050 mennessä. Nykyiset säädökset keskittyvät päästöjen vähentämiseen alusten operatiivisessa vaiheessa, mutta elinkaarilaskenta tarjoaa tulevaisuuden näkökulman. Uudet määräykset astuvat voimaan vuonna 2028. Vaikka sääntely ei vielä edellytä elinkaariarviointia, LCA on yhä olennaisempi työkalu sidosryhmille, jotka haluavat vastata pitkän aikavälin päästövähennystavoitteisiin. 

“Haluamme Deltamarinilla olla ensimmäinen suunnitteluyhtiö, joka tarjoaa korkeatasoista elinkaariarviointia ja esittää asiakkaille kokonaisvaltaisen kuvan aluksen ympäristövaikutuksista koko sen elinkaaren ajalta. Siksi olemme jo auttaneet asiakkaitamme valmistautumaan tuleviin, tiukempiin määräyksiin”, kertoo Shqipe Buzuku, Deltamarinin elinkaariasiantuntija ja ekosuunnittelija. 

”LCA:n integroiminen monimutkaisten laivajärjestelmien suunnitteluprosessiin on haastavaa. Laivan operoinnin lisäksi laskemme päästöt kaikissa laivan elinkaaren vaiheissa, aina teräksen raaka-aineiden louhinnasta ja valmistuksesta varusteluun, romutukseen sekä energiansäästölaitteiden käytön ja polttoainevalintojen pitkäaikaisiin vaikutuksiin asti”, Buzuku sanoo. 

Elinkaariarvioinnin tulosten perusteella laivanrakentajat voivat esimerkiksi valita teräksen lähteitä, joilla on vähäisemmät ympäristövaikutukset. Varustamot voivat myös suosia moottoreita, jotka ovat tehokkaampia tai soveltuvia vaihtoehtoisille polttoaineille, kuten akkujärjestelmiä.  

”Tavoitteemme on edistää kestävän kehityksen mukaisia käytäntöjä uusien alusten operoinnissa ja rakentamisessa. Noin 95 % uusista suunnittelemistamme laivakonsepteista sisältää esimerkiksi akkuja tai vaihtoehtoisten polttoaineiden käyttöä. Nämä toimeksiannot heijastavat asiakkaidemme sitoutumista kestävämpien vaihtoehtoisten polttoaineiden ja materiaalien käyttöön alusten ympäristövaikutusten vähentämiseksi”, Buzuku sanoo.  

YMPÄRISTÖ JA LIIKETOIMINTA KÄSI KÄDESSÄ

Elinkaariarviointi on keskeinen menetelmä tuotteiden ja palveluiden hiilijalanjäljen ja ympäristövaikutusten arvioimiseen niiden koko elinkaaren ajalta. Se antaa päättäjille mahdollisuuden tehdä kestäviä valintoja, jotka ovat usein parempia myös liiketoiminnan kannalta. 

“Kestävä vaihtoehto voi olla myös taloudellisesti kannattava. Esimerkiksi kun innovatiivisen ja vihreän energiateknologian käyttö vähentää kasvihuonekaasupäästöjä, se voi johtaa alhaisempiin ympäristömaksuihin nyt ja tulevaisuudessa”, Buzuku huomauttaa. 

Shqipe Buzuku on vuodesta 2022 lähtien toiminut elinkaari- ja kestävyysasiantuntijana Deltamarinilla, jossa hänellä on keskeinen rooli yrityksen kestävyysstrategian edistämisessä. 

Buzuku painottaa, että ilmastonmuutos on yksi aikamme suurimmista haasteista. IMO:n 2050-nettonollatavoitteen saavuttaminen vaatii radikaaleja innovaatioita energiatehokkuudessa ja materiaalivalinnoissa sekä merenkulkualan kokonaisvaltaista muutosta kohti entistä kestävämpiä toimintamalleja. 

Olen hyvin iloinen, että olemme kehittäneet kattavan kyvyn itse arvioida kestävyysvaikutuksia alusten suunnittelussa”, hän sanoo. 

LAIVAN ENERGIANKÄYTÖN KOKONAISVAIKUTUSTEN YMMÄRTÄMINEN

Deltamarin hyödyntää nykyään elinkaariarviointia kaiken tyyppisille aluksille. Yksi merkittävimmistä ympäristövaikutuksista aiheutuu alusten energiankäytöstä. 

IMOn säädösten mukaisesti perinteisten polttoaineiden kuten hiilidioksidin, metaanin, dityppioksidin, rikkioksidin, pienhiukkasten ja hiilen aiheuttamat päästöt arvioidaan aluksen koko elinkaaren ajalta alkaen louhinnasta ja jalostuksesta aina kuljetukseen, varastointiin ja käyttöön asti. Sama lähestyminen koskee myös vaihtoehtoisia polttoaineita kuten metanolia, ammoniakkia, biopolttoaineita ja LNG:tä. 

Deltamarin on laskenut alusten polttoainepäästöjä jo yli kymmenen vuoden ajan, mutta elinkaaren alku- ja loppupään vaikutusten kartoittaminen vaatii syvällisempää, koko järjestelmän kattavaa lähestymistapaa”, Buzuku selittää. 

SCOPE 3 – TÄRKEÄ TEKIJÄ VERKOSTOMAISESSA TOIMINTAYMPÄRISTÖSSÄ

Laivanrakennusala on tähän saakka keskittynyt pääasiassa polttoaineiden käyttöön liittyvien ympäristövaikutusten vähentämiseen. Nyt huomio on kohdistumassa myös materiaaleihin ja komponentteihin, kuten virtalähteisiin ja moottoreihin, joita voidaan modernisoida. 

“Innovatiivisten teknologoioiden käyttö laivojen rakenteissa ja komponenteissa mahdollistaa ympäristölle parempien vaihtoehtojen valitsemisen”, Buzuku sanoo viitaten käynnissä oleviin projekteihin. 

Laivanrakennuksen verkostomainen luonne korostaa Scope 3 -laskennan merkitystä.  Esimerkiksi akkujen integrointi on yleinen vaatimus nykypäivän laivasuunnittelussa. Vaikka Deltamarin ei itse valmista akkuja, toimittajilta saatava tieto koko ketjusta raaka-ainehankinnoista käytöstä poistamiseen saakka on oleellista. Akkujen kierrätystapa elinkaaren lopussa voi olennaisesti vaikuttaa aluksen ympäristöjalanjälkeen. 

Hyvä esimerkki laaja-alaisesta yhteistyöstä on EU‑rahoitteinen CHEK‑projekti, joka päättyi vuonna 2024: 

CHEK-projektin tavoitteena oli vähentää syvänmeren meriliikenteen hiilidioksidipäästöjä. Koska meriliikenne on kansainvälinen toimiala, Deltamarin on mukana useissa toimialan yhteisprojekteissa”, kertoo Mia Elg, Deltamarinin tutkimus- ja kehityspäällikkö. 

Projektissa Deltamarin teki tiivistä yhteistyötä Malmössä toimivan Maailman merenkulkuyliopiston kanssa, jonka kanssa he suorittivat systemaattisen elinkaariarvioinnin irtolastialuksen ja risteilyaluksen konseptisuunnitelmille. 

JOUSTAVA JA MONIPUOLINEN SIMAPRO AMMATTILAISELLE

SimaPro-ohjelmisto mahdollistaa yksityiskohtaiset ympäristövaikutusten arvioinnit hyödyntäen joustavaa skenaarioiden simulointia ja laajoja tietokantoja sekä tarjoten käyttäjäystävällisen käyttöliittymän. 

”Esimerkiksi polttoaineen ja materiaalivalintojen – kuten rungon teräksen – vaikutukset voidaan arvioida erikseen tuotannon, käytön ja käytön jälkeisten toimien osalta. Parametreja voidaan säätää ilman, että koko arviointi on aloitettava alusta. Näin voimme päivittää mallejamme jatkuvasti, kun uutta tietoa tulee saataville”, Buzuku selittää. 

LCA-asiantuntijat tarjoavat tarkkaa tietoa yritysten läpinäkyvyyden edistämiseksi ja tukevat päätöksentekoa yrityksen kestävyystavoitteiden edistämisessä. He hallitsevat parhaat käytännöt, menetelmät ja alan standardit. Elinkaariarviointien suorittaminen sekä laivojen että polttoaineiden osalta osoittaa vastuunottoa ja johtajuutta kestävässä kehityksessä. 

”Asiantuntija on keskeisessä roolissa arvioitaessa kasvihuonekaasupäästöjen dataa ja tehtäessä johtopäätöksiä”, hän lisää, ja toteaa lopuksi kokevansa työnsä merkitykselliseksi: 

”Pääsen vaikuttamaan asiakkaidemme tekemiin ympäristövastuullisiin valintoihin. Itse äänestän aina vihreän vaihtoehdon puolesta. Näin ollen jokainen tuote, joka edistää kestävää kehitystä, on suosikkini.” 

TIETOJA:

30 vuoden kokemus laivojen ja offshore-ratkaisujen suunnittelusta sekä rakennuspalveluista meri- ja offshore-teollisuudelle maailmanlaajuisesti.

https://deltamarin.com/

Ange din avtalsnyckel

Saknar du en avtalsnyckel? Kontakta oss